Jännittyneenä pakkasin auton jo eilen valmiiksi, että pääsen pian matkaan ensimmäiselle pesäkäynnille. Etelä-Suomesta on kuultu kummia tietoja, että pesiä on kuollut satamäärin. Kiinnstihan se tietenkin, että miten minulle on käynyt. Olen jo edellisvuonna kertonut mitä ensi käynnillä tehdään, sanonpa sen lyhyesti; pohjat vaihdetaan puhtaisiin ja laitetaan uusi laatikko.





Ensimmäisessä tarhapaikassa oli tiellä tällainen näkymä, ei puhettakaan, että autolla pääsisi perille. Onneksi siellä oli vain kolme pesää, niin että kahlasin laatikoitten kanssa sinne.




Vielä enempi minua jännitti seuraava paikka. Se on joka vuosi yhtä hankala. Peltotietä on ajettu traktorilla ja minun täytyy siinä lällyssä, pottupellon näköisessä tiessä ajaa. Välillä luulin, että matka tyssää siihen, en pääse eteen enkä taakse, mutta sitten yritin ajaa niin, että toinen ratas oli pientareella ja toinen korkealla. Jos olisin ajanut traktorin jälkiä olisin jäänyt pohjasta kiinni. Tämä kuva ei ole sieltä, vaan seuraavasta helpommasta paikasta. Kiitos kiltti auto, kun kuljetat minua!!



Matkalla pysähdyin katsomaan pientä jokea. Tai ei nyt ihan pientä enää.



Viimeinen tarhapaikka oli mökillä, ja siellä oli jotain kivaakin, vaikka jalkoja ja selkää särki ja väsytti aivan kamalasti.
Mutta ihanaa: kaikki pesät olivat ELOSSA!!!