Kun muutin yli 30 vuotta sitten tähän pieneen kylään syksyllä, ihmettelin punaisena hohtavien pihlajien määrää. Ajattelin, että onpa nätti kylä.
Nytkin pihlajien loisto ja tuoksu seuraavat joka koiran talutusreissulla. Ajattelen, että saisinpa tuon tuoksun purkkiin, jotta voisin nuuhkia sitä pimeänä sateisena syksyn iltana tai pistävän purevana pyrypäivänä.






Kun  sitten sain toteutettua suuren haaveeni, oman kodin, säästimme kaikki mahdolliset puut. Tien reunassa oli pieni pihlajanvesa. Moneen vuoteen siinä ei ollut kukkia, mutta nyt on.
Monet puut on pihalta kaadettu liian suurina, mutta pihlaja, pyhä puu saa olla paikallaan.