Kultavilla kehrätään
langat soljuu sormista
rukin pyörä hyrisee
lanka taipuu kerälle.
Pilvilampaat kirmaten
luovuttaa villat sataen.
Mut kultavillan saanehet
ikuiset on rikkaudet.
Kultakangas hohtaen
pukee neidon nuorehen,
samoin urhon urhean.
Silmiin kangas heijastaa
kirkkahana aarteena
himoittuna tarpeena.
Mut neidon nuoren hameena
loiste on kuin hiuksien
viatonta välkyntää.
Vanhan ukon takkina
prameaa, komeaa
mut hautaan ukko kupsahtaa!