Tänään oli ensimmäinen todella lämmin kevätpäivä. Sitä mettiset ovat hartaasti odottaneet. Riemumielin ne riensivät kukkiviin pajuihin siitepölyä ja mettä hakemaan. Ihanaa!



Minä taas olin onnellinen kun kaivoin kotoa pahaan paikkaan joutuneen mökinruusun pois ja vein sen Majalan pikkumökin pihaan. Sinne se kuuluu.




Kaivoin vanhoista kuvista malliksi teille mökkiruusun kuvan. Pelastin sen kerran yhden talon pihasta. istutin sen meidän pihaan ja vuosi vuodelta se ajettiin ruohonleikkurilla matalaksi. Sitten istutin sen parempaan paikkaan (silloin) ja niin se alkoi kasvaa. Siinä on pienet  kerrotut kukat.



Pari päivää olen uurastanut hedelmäpuiden kimpussa. Ruoho, voikukat, rönsyleinikit ja juola valtaavat juuret. Puutarhakuvissa hedelmäpuiden  alla kasvaa kauniita maanpeitekasveja, mutta olen kokeillut, eikä minusta ole niiden kitkijäksi. Ei muuta kuin ruohojäte päälle!





Samaa ruohon kanssa tappelemista oli pikkuisella "patiolla". Niinpä revin sen pois ja kävin ostamassa uudet laatat ja alle juurimaton. Aluetta pitää vain suurentaa, kun uudet laatat ovat suuremmat kuin entiset.





Mutta lopulta mies tarttui toimeen ja valmisti näin tyylikkään pation. Kelpaa siinä nyt kahvitella ja kuunnella linnun laulua ja metsän huminaa.