Joka kevät innostun jostakin uudesta kasvista. Olen kokeillut vaikka mitä, yhtenä vuonna jopa maapähkinän kasvatusta. Taisinpa saada jopa puoli pähkinää saaliiksi, mutta ei ne näyttäneet syötäviltä. Tänä vuonna huippu-uutuus on stevia, uusi makeutuskasvi. Siinä ei ole hiilihydraatteja ja se tosi makea! Jauhettuna sitä voi panna kahvikuppiin niin, että kastelee kuivan lusikan kärjen jauheessa, niin kahvi makeutuu.



Niinpä minäkin sitten tilasin stevian siemenet ja istutin ne multaan. Pussissa oli noin 30 siementä. Jokunen itikin ja ruukutin ne innoissani. Vähän kyllä ihmettelin, että eri näköisiä ovat kuin kuvissa. Mutta sitten ajattelin, että jospa taimi vielä muuttuu, tämä on vain vauvakasvi. Toisen kerran ihmettelin, että mitenkä noita stevian näköisiä kasveja tulee milloin minnekin kukkien joukkoon. Samettikukissa niitä on monta, taitaa näkyä siinä postauksessakin, jossa oli ne rääpisköt taimet.
Sitten yhtäkkiä huomasin! Ei nämä ole steviaa vaan ne kosmoskukan siemenet, joita raaputin pois kun olin vahingossa kylvänyt! Lopun mullan olin tietenkin kaatanut pussiin. Niin että ei minulla siis olekaan yhtään steviaa, täytyy syödä hunajaa!