Olen jo parin päivän ajan aloitellut linkousta. Kirjoitin siitä vuosi sitten, mutta kukapa sellaista muistaa, joten kerron uudestaan. Mehiläispesän laatikoissa on aina 10 kehää, eli, kuten mehiläishoitajien slangilla sanotaan, kakkua.

Jokainen kakku, missä on vähänkään hunajaa lingotaan tyhjäksi. Tällä kakulla on paljon hunajaa, painoa voi olla toista kiloa. Mehiläiset ovat suojanneet hunajan vahakannella, sillä silloin se säilyy hyvin. Minun pitää se sitten poistaa kuorimahaarukalla. Vahan panen talteen, sulatan ja lähetän vahavalimoon.

Kuoritut kakut pannaan linkoon ja pyöritetään siellä. keskipakoisvoima nakkaa hunajan lingon seinämille, josta...

...se valuu torvea pitkin  alla olevaan ämpäriin. Tässä kohden kerron, että minun linkoomo on aivan kokonaan miehen tekemä, oikeilla mehiläishoitajilla on hienommat linjastot, pumput sun muut vermeet, eikä ämpäreillä pelata.

Mutta minulla on ämpäreitä. Lingosta tullut hunaja kaadetaan sihtiin ja..

siitä vielä toiseen sihtiin, mistä hunaja juoksee tynnyriin.

Tässäpä hommassa minulla kuluu ainakin viikko tai pari. Kun olin töissä, linkosin aina iltaisin, enkä kerennyt illassa kovin paljoa saada aikaan. Tuntuu, että silloin oli aina pimeä ja satoi. Mutta linkoomossa on tietenkin lämmintä, vaikkakin meluisaa.

Vaikka minun linkoomo on pieni ja omatekoinen, se on tuhat kertaa parempi, kuin se, kun alkuaikoina linkosin pesuhuoneessa. Perhe ei oikein tykännyt jostakin ihme syystä.