Kuvasin tämän omenapuun eilen kännykällä, kun kamera ei ollut mukana. Puu kukkii jo, ja remonttilaudatkin näkyvät hienosti.

Toivon, että kesästä tulee kaunis, aurinkoa ja sadetta sopivasti, pölyttäjäthän minulla onkin, jotta omenapuut tuottaisivat satoa. Sain näistä puista viime kesänä pari omenaa, joten pääsin maistelemaan. Muistan kun ostin tämän mökin 6 vuotta sitten ja omenpuiden taimet oli ostettu jo ennen kaupan tekoa. Maa oli kynnöspeltoa ja siihen kaivoimme miehen kanssa puille istutuskuopat suurin piirtein kaupantekopäivänä. Muutama puu on kuollut, mutta nämä jäljelle jääneet ovat hyvässä kunnossa.

Tämä haaste on ollut kiva, kevään tuloa on tullut seurattua tarkemmin kuin ennen. Kevättalvella tuntui, ettei kevät etene vaan lunta tulee vain aina enemmän. Mutta sitten kun se tulee, se tuleekin vauhdilla, ettei mieli meinaa pysyä vauhdissa mukana. Toivotan kaikille hyvää, rentouttavaa kesää!!