Majalan  pikkumökki odottaa yhä lämmitystä. Kamina on valmiina, mutta peltiseppä ei vieläkään ole tehnyt piippua. Toivon kuitenkin, että tänä syksynä pääsisin lämmittelemään pikkuista mökkiäni.

Kävin erään ystäväni luona hänen pihamökissään ja siellä oli kaminalämmitys. Ystäväni sanoi, ettei kaminaan kannata laittaa isoja puita vaan suurinpiirtein lastuja ja roskia.!

Siitä sain idean: mökin ympäristö on täynnä harvennuspuista jääneitä oksia. Niistä voisin saada kaminapuut.

Tuumasta toimeen. Ensin piti saada rante. Raahasin pari pölkkyä hakkausalustaksi. Kaksi siksi, että yksi oli minun huonolle selälle liian matala. Mies antoi pikku kirveen. Ja eikun hakkaamaan oksia!

Alustaksi hain kuormalavan ja reunoiksi kompostihäkkyrän. Katokseksi laitan  pressun, kunhan kerkiän. Tässä on päivän saalis!

Ensin vähän arvelin, onko minusta puiden hakkaajaksi, kun en ole koskaan ennen tehnyt tällaista hommaa, mutta yllättäen se olikin mukavaa. Jos ilmoja piisaa saan syksyn aikaan melko mukavasti pikku puita kokoon.Ja metsä kaunistuu.