Tyttäreni oli ´taas käymässä kahden karvatassun kanssa, ja ruokailu piti suunnitella kolmeen kerrokseen. Ylimpänä söi Marre-kissa.

Tästä kuvasta jo arvaattekin miksi. Moona-neiti on jo 15-vuotias ja hänelle on laitettu tuoli, mutta Lili kyllä osaa kiivetä tuolille ja käy syömässä jämät. Lilin kuppi on lattialla.

Nämä nuorimmat lapsoset ovat leikkiä jytistäneet ahkerasti ja kummallakin on ollut suunnattoman hauskaa. Tämäkään kuva ei ole kokonainen, mutta paljon on niitä, missä näkyy pelkkä häntä.

Rauhallisempiakin  tuokioita oli, kuten tässä.

Kun kotiinlähdön aika koitti, kumpikin kissa tappeli häkkiin panemista vastaan, tyttäreni huokasikin, ettei se vieraiden kissojen kanssa olisi onnistunut.

Lilillä olisi lauantaina koulua, mutta miten siinä käynee, kun sillä varmaan on alkanut ensimmäinen juoksu! Ainakin sen pitää koko ajan olla sylissä, eikä ruoka maistu. Onneksi muut koulutoverit ovat nuorempia, jospa se ei haittaisi!