Toukomettinen, kesän tuoja

Linnun nään
se kesän tuo
sen siiven välke
kuin safiiri  loistaa.
Yhdessä iloiten
käymme kesäyöhön
ja suven odotus
mielen täyttää.
Mutta siivet uupuneet
eivät jaksaneet kantaa
ja sydän murtuen
hän maahan vaipuu.
Mä hänet löysin,
hellästi nostan
ja metsään kannan
sammalmättään helmaan. 
Voit jäädä tänne
saat pitkän levon
ja viimein kuiskaus:
hyvästi !