Taas on talvi käyty taidepiirissä taiteilemassa ja juttelemassa. Siellä on ystäviä, joiden kanssa tavataan muulloinkin. Eilen laitoimme näyttelyn paikalliseen kirjastoon, ja siellä taulut ovat kuukauden verran nähtävissä. Tässä näitä minun tekemiä. Osassa näkyy salamanloiste, kun en huomannut ottaa kuvaa ennen kehystämistä.

 

Tänä vuonna olen näköjään tehnyt pelkkiä maisemia, joinakin vuonna on ollut ihmisiä ja joskus eläimiä. Mistähän tuokin vaihtelu johtuu. Ja nämä työt olen tehnyt pastelliliiduilla.

Olen muissa maisemissa viikon ajan.