Tämä sadonkorjuunpäivä on joko vuoden kohokohta tai surunpäivä. Tänään se taisi olla tuota viimemainittua.

Hunajasadon korjuuseen valmistaudutaan hyvissä ajoin, ja viime viikolla tuli tankkiauto Hunajayhtymästä tuomaan tilaamiamme sokereita.1249919997_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jokainen oli tuonut omat ämpärinsä Ullan pihalle ja tankkiautosta täytetään ne nestemäisellä sokeriliuksella.

Eilen sitten katselin kaikki tavarat valmiiksi ja mietin moneen kertaan tapahtumaketjun, että muistaisin kaikki vehkeet. Aamulla aikaisin mieheni ja minä lähdimme pesille. Ensin vaihdetaan joka pesään puhtaat pohjat talveksi. Ammattitarhaajilla on kaikenlaisia puhaltimia, joilla mehiläiset poistetaan kakuilta, mutta minulla, harrastajalla on tapana harjata mehiläiset kakulta alimmaiseen laatikkoon. Pesässä on siis useita laatikoita päällekkäin. Alimmainen jätetään talveksi tarhaan ja mehiläiset talvehtivat siellä.  Laatikot kuljetetaan sitten kotiin, jossa ne lingotaan.

Emonkasvatuksesta minulle jäi vain yksi emo, (kaikenlaista epäonnea ) ja laitoin sen pesään parantamaan pesän laatua.

1249920538_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tämä oli siitä pesästä, jossa oli kolme emoa ja omissa osastoissaan. Kaksi emoa löysin, toinen jäi pesän emännäksi ja tämän otin. Häkin sisällä on siis emo ja hoitajamehiläisiä. Kulkuaukko on suljettu sokeritahnalla. Varsinaisessa pesässä mehiläiset vapauttavat emon syömällä sokerin pois, ja siinä ajassa emo muuttuu pesän hajuiseksi ja otetaan aika hyvin vastaan. (Ei toivottavasti tapeta)

Kun hunajat on otettu pesästä ja mehiäiset harjattu pois, annetaan sokeri. Siis, mehiläiset keräsivät hunajan omaksi talvivarastokseen, minä otin sen heiltä ja tilalle annan sokeriliuosta. Huom. hunajan oton JÄLKEEN. Pesään menee sokeria toista ämpärillistä.  Minulta usein kysytään:" Onko siihen laitettu sokeria?" Mutta hunajaan ei koskaan laíteta sokeria. Ne kiteet, mitä siinä on, ovat hunajan luonnollista kiteytymistä.

1249921023_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tämä on syöttölaatikko. Laatikkoon kaadetaan liemi, ja mehiläiset voivat ottaa sitä alakautta.

1249921168_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tässä hunajalaatikot ovat jo linkoomossa odottamassa linkousta. Mutta nyt olen päivän työstä niin väsynyt, että jätän ne sinne pariksi päiväksi, enkä halua nähdäkään niitä.

Ja miksi ei ollut hyvä päivä? Eipä tullut hyvä sato! Nuokin kuvassa olevat laatikot ovat enimmäkseen tyhjiä! Mökillä olevasta tarhasta ei lähtenyt juuri mitään. Muualla oli hiukan paremmin, mutta taitaa tulla tappiollinen vuosi. En tiedä miksi? Vaikka oli hyvä ja lämmin kesä. Mehiläisiä oli kyllä pesissä tavallista vähemmän, josko se Amerikan kato olisi meillä?

1249921531_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Töitä kuitenkin piisaa. Nämäkin pesästä otetut pohjat, sulkuristikot ja laatikot  pitää pestä ensi vuodeksi, tuli satoa tai ei. Mutta muuten on hyvä mieli, kun hunajat on korjattu talteen ja ovat katon alla turvassa.