..ah enkö ma hautahan asti, myös koululainen lie..

En tiedä noista yhtyeasioista mitään, mutta kuvassa on nuorimman tyttäreni silmät, ja syntymäaika on sopiva. Kai tämä kelpaa!

Lapset harjoittelevat varttia vailla ennen esitystä.

Ei minulla mitään onnennumeroa ole, mutta aika tärkänä pidän tätä syntymäpäivän ja kuukauden numeroa. Kupit Arabiaa.

Ensin ajattelin, että en keksi mitään mailia, enkä osallistu haasteeseen. Mutta kun katselin kuviani huomasin, että tässä on edessä ainakin maili tietä auringonlaskuun. Muutenkin päivä  meni pieleen, kun olin lastannut auton täyteen, että menen mehiläispesille, niin eikös sada koko päivän lunta taivaan täydeltä!! Ja vielä kirjoitin nimenikin väärin linkille, HÖH!

Tässäpä makoisassa muodossa puhelimen viimeiset numerot! Ei kun syömään!

Tämä kuva on ollut ennenkin esillä, mutta kukaan ei kai (toivottavasti) muista. Innostuin joulukuun lauhana aikana rakentamaan pienen kiviaidan yrttimaan ympärille. Nyt sitten vain suunnittelemaan, mitä yrttejä vielä laittaisin sinne. Aitaus on kylläkin isompi kuin m2 mutta aika neliön muotoinen.

Tämän päivän numero on kolme, ja tässä on kolme eläintä samassa kuvassa (katso myös sohvan alle). Kissat ovat pääsiäisvieraita ja Lilille uusia kokemuksia. Lilikin on niille uusi kokemus, joten tämän lähempänä ne eivät vielä ole olleet.

Vuonna 2006 oli hyvä hunajavuosi. Hunajaa tuli niin paljon, että sitä oli varastossa monen vuoden tarpeiksi. Sen jälkeen ei ole nähty tällaisia hunajakakkuja jotka painavat yli 5 KILOA.

Olen niin keskivertokokoinen, että kengännumeroni on se tavallisin. Nuorempana se oli 37, mutta nyt isompi.

Tämä kisuli, joka on nimeltään Nappi Naponen, on piirretty näköjään vuonna Zero nine.

Hätänumerosta saa monenlaista apua. Myös poliisi tulee tarvittaessa. Näin komealla poliisiautolla ajettiin 1960-70-luvulla.

En löytänuyt viimeistä todistustakaan. Olen kai hakenut sillä johonkin. Kuitenkin tiedän, että saamistani numeroista suurin oli tietysti käytös. kaikillahan se oli siihen aikaan kymppi. Niin minullakin  Jaa, mitä näillä hakaneuloilla on yhteistä hyvän käytöksen kanssa? Eipä juuri mitään. Siksi ne ovatkin tässä!

Oikein tuumamitalla mitattuna (kiitos tiedoista Pappilan mummo) lintulaudan jalusta on jalan mittainen. Miten lienee lumihatun laita?

Ettei kenenkään tarvitse miettiä päätään puhki kuva-arvoituksen kanssa selvennän, että kuvassa on 30.

Tämä haaste on vähän kinkkinen. Piti ensin käydä katsomassa, mitä muut ovat laittaneet. Mitään puhelimeen liittyvää en keksinyt, joten osallistun kolmella grahamsämpylällä. Meni pieleen tai ei.

En alkanut keksimään kuva-arvoituksia, vaan riemuissani laitoin tämän kuvan, jota viime keväänä en ennättänyt käyttää, kun tulin haasteeseen niin myöhään. Nytpä sain esille tämän hienon näkymän Teneriffalta Loro Parkista.

Tuumaampa, että kyllä tämän oven vielä auki saa tuumaakin enemmän.

 Kuva ei juuri selityksiä kaipaa. Minulla on sisar ja veli. Astiat eivät liity edes ajatuksissani heihin, vaan ovat minun keräilyjäni. Kuitenkin niiden erilaisuus  ja yhtäläisyys toi mieleen sisarukseni.

Viime kesä oli omituinen, hunajaa ei tullut, mansikat homehtuivat, vattuja tuli paljon ja muutamasta kurkuntaimesta tuli kurkkuja. Sain niitä tyrkyttää ihmisille pesuvadeittain. Eihän me kaksistaan niitä kovin paljoa voida syödä. Uusia ohjeitakin tuli kokeiltua ja tämä kurkkusalaatti on tosi hyvää.

Elokuun kuutamoissa, kypsyvien omenien aikaan synnyin tähän maailmaan. Olin pieni (2,5 kg) ja huonoruokainen. Onneksi  (?) painoa on karttunut iän myötä ja ruokahalukin parantunut. Kaksi päivää ennen syntymääni pudotettiin  Hirosimaan atomipommi.  Olin varmaan kauhuissani, ja kaksi päivää syntymäni jälkeen pommitettiin Nagasaki. Johtuu varmaan siitä, että minulla on ehdottoman kielteinen kanta ydinvoimaan, kunnes löydetään turvallinen ydinjätteen käsittely. Siis ei piilottaminen silmistä!

Joulupukki toi ensimmäisen tietokoneen vuonna 1993. Kukaan ei osannut käyttää sitä, mutta koululaiset olivat innokkaita opettelijoita. Kone oli kallis! Se maksoi muistaakseni 11.000 markkaa!  Minunkin oli myöhemmin perehdyttävä siihen, kun aloitin opiskeluni. Se oli tuskaa. Opettajaa en tahtonut löytää mistään, koneessa oli vain vähän muistia, tulostin renttuili, se lopetti sivun keskeltä riviä ja minun piti niitä saksien kanssa koota ja kopioida ne sivun näköisiksi. Välillä itketti. Mutta opinnot sain päätökseen!